Archive for the ‘Netistä ostettu tee’ Category
China Oolong – Tan Shao Tie Guanyin (Jadepisara)
Jadepisara: “Tan Shao Tie Guanyinia eli hiilillä paahdetuttua Tie Guanyinia pidetään tämän kuuluisan wulong-teen perinteisenä muotona”, 2 €/7 g (285,71 €/kg)
Teeblogi: Oolong-tee on ollut sivuosassa blogissa ja tähän on syynsä – ne pari laatua, joita olen käsitellyt eivät ole tehneet minuun lähtemätöntä vaikutusta, joten ajattelin, että ehkä en vain ole oolong-persoona ja ajattelin jättää oolongista kirjoittamisen niitä paremmin ymmärtäville. Teeblogin pitämisen yksi hyviä puolia on kuitenkin, että aina välillä joutuu tarkistamaan käsityksiään ja tämä Jadepisaran tarjoama paahdettu oolong on saanut minut muuttamaan mielipidettäni – tämä on nimittäin erinomainen tee. Ennen kaikkea pidän Tan Shaon monimuotoisuudesta ja kompleksisuudesta; tässä on luonnetta ja tässä tapahtuu paljon. Lehdissä on voimakas paahdettu tuoksu makealla sivuvivahteella. Samoin teen tuoksussa sekoittuvat makeat, jopa kukkaiset vivahteet tummempien sävyjen kanssa. Myös maku on jännittävän syvä ja voimakas sekoitus paahdettuja sävyjä, mausteisuutta ja pehmeää kermamaisuutta. Nämä eri osa-alueet tanssivat suussa ja muodostavat alati vaihtelevan ja moniulotteisen makuelämyksen. Samalla tässä on kumminkin keveyttä, joka tarjoaa mielenkiintoisen kontrastin maun sinällänsä raskaisiin pääsävyihin. Todella hieno tee, jota voin suositella lämpimästi!
Pisteet 85/100 Hinta-laatu 3/5
Darjeeling Monsoon Flush SFTGFOP1 (High Teas)
High Teas: This tea is no longer available, £2.50/100g (£25/kg)
Teeblogi: En yleensä kirjoita teelaaduista, joita ei ole saatavilla, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen, koska ideana on esitellä kaikki Darjeelingin satokaudet ja monsuunikauden laatuja on vaikea löytää. Heinä- ja syyskuun välillä poimittavaa monsuunisatoa pidetään satokausista heikoimpana ja se päätyy lähinnä erilaisiin aamiaissekoituksiin ja pussiteeksi. Maultaan monsuunitee on vahvempaa kuin muut poiminnat ja sitä kuvaillaan tylsäksi ja elottomaksi. Poikkeuksiakin toki löytyy ja tässä on juuri sellainen – ilmeisesti eri tilojen laaduista sekoitettu Monsoon Flush on nimittäin erinomaista ja muistuttaa hyvin paljon vahvempirunkoista kesäsadon teetä. Itse asiassa tein yhtä aikaa kupin tätä ja aikaisemmin käsiteltyjä Castletonia ja Puttabongia – Monsoon on väriltään jonkin verran tummempaa ja maultaan voimakkaampaa ja vähemmän hedelmäistä, mutta erot eivät ole suuria, ainakin selvästi pienempiä kuin ensimmäisen ja toisen satokauden välillä. Monsoonissa on myös enemmän kitkeryyttä, joten tilkkanen maitoa sopii tähän oikein hyvin. Koska tämä on ainoa monsuunikauden tee mitä olen maistanut, en osaa sanoa miten tyypillinen lajinsa edustaja tämä on, mutta veikkaan vahvasti, että tässä on mukana paljon ammattitaitoa onnistuneen sekoittajan ja ostajan muodossa. Toivottavasti Monsoon Flush tulee takaisin valikoimaan, sillä tämä on todellinen löytö! En anna pisteitä, koska tee on loppu, mutta hinta-laatu suhde on loistava, kuten usein High Teas:in kohdalla.
Teeblogi says: I don’t normally write about teas that have been sold out but this time I’m going to make an exception because I want to go through all the Darjeeling harvest periods or flushes as they are called and monsoon flush teas are hard to find. Picked between July and September the monsoon harvest is considered inferior to the others and it ends mainly in breakfast tea blends and teabags. It is the strongest tasting flush but is often described as flat and dull. Of course there are always exceptions and here is one – Monsoon Flush that I think is a blend from various estates is an excellent tea and reminds me a lot of a strong-bodied second flush tea. Actually I brew cups of this and the previously featured second flush Castleton and Puttabong at the same time and while the Monsoon has slightly darker colour and stronger and less fruity taste the differences aren’t huge – certainly far less than between first and second flush teas. Monsoon has also more astringency so a drop of milk goes down very well. Because this is the only monsoon flush tea I’ve tasted I can’t say how typical it is but my strong guess is that there is a lot professional skill involved here in blending and buying. I hope Monsoon Flush will be available soon again because this a real find! I’m not going to score this because it’s out of stock but I’ll just mention that the quality-price ratio is excellent as often is with High Teas.
Darjeeling 2nd Flush – Puttabong SFTGFOP1 CH MUSC (Upton)
Upton Tea Imports: “Notable for its smooth character, pleasant fruity aroma, and sweet finish. The liquor has a rich, golden-amber color, as well as a distinct muscatel nuance”, $2/15g, $10.40/125g…$67.60/kg
Teeblogi: Myös kesäsadoksi kutsuttu toinen poiminta on Darjeelingin satokausista tunnetuin ja jos pitäisi valita tähän mennestä käsitellyistä darjeelingeista tyypillisin, niin se ehdottomasti olisi tämä. Puttabong on todellinen klassinen Darjeeling – hedelmäinen ja hienostunut. Teessä on syvä kuparin väri ja todella hieno makea muskatellin tuoksu. Nimessä oleva musc ei ole siellä turhaan, sillä muskatelli on myös vahvasti esillä teen maussa. Puttabong on melko vahvarunkoinen ja hedelmien lisäksi siinä on mukavia mausteisia ja pähkinäisiä vivahteita. Kokonaisuus on erittäin aromikas ja mehukas ja maku tuntuu samalla kypsältä ja kehittyneeltä, joka tuntuu olevan tyypillistä toisen satokauden darjeelingeille. Jälkimaku on pitkä, makea ja hedelmäinen. Kolmen minuutin haudutus tuotti jo melko vahvaa teetä, johon pystyi myös helposti laittamaan maitoa. Puttabong on todellinen nautinto, jota voin suositella erityisesti vahvemman teen ystäville. Jos kuvittelee (niinkuin minä ennen), että kaikki darjeelingit ovat kevyitä, niin tässä on tee joka haastaa ennakkokäsitykset!
Pisteet 85/100 Hinta-laatu 4/5
Teeblogi says: The second flush is the most well-known of Darjeeling harvest periods and if I would have to pick the most typical Darjeeling of the ones featured so far it would be this. Puttabong is a very classic Darjeeling – fruity and refined. The liquor has a deep copper colour and very fine sweet muscatel aroma. The musc in this tea’s name is not there for nothing; the muscatel is clearly present in the taste too. Puttabong has a fairly strong body and apart from the fruits the taste has spicy and nutty nuances as well. All in all a very flavourful and juicy tea which also has that mature and developed character which seems typical to second flush teas. The after taste is long, sweet and fruity. Three minute steep gave already fairly strong liquor which could easily take milk. I really enjoyed Puttabong and can recommend it especially to people who like full-bodied teas. If you think (like I did) that Darjeelings are light here’s a tea that begs to differ.
Score 85/100 Value for money 4/5
Qian Liang Hei Cha (Jadepisara)
Jadepisara: “Teen tuoksusta tulee monen Pu’erh-teen tavoin mieleen kävely puistossa, jossa maahan pudonneet lehdet ja muu kasvimateriaali maatuu. Tässä teessä tämä orgaaninen elementti on taustalla ja etualalla on aromi, joka muistuttaa hedelmien tai marjojen happoisuutta”, 1 €/10g, 5 €/50g… (100 €/kg)
Teeblogi: Kotimainen Jadepisara jatkaa jännittävien ja erilaisten kiinalaisten teelaatujen tarjoamista: tällä kertaa on vuorossa Hunanin maakunnasta tuleva Qian Liang Hei Cha. Tämä on blogin ensimmäinen kiinalaisen luokituksen mukainen musta tee (aikaisemmin käsitellyt yunnanit ja keemunit luokitellaan Kiinassa punaiseksi teeksi. Teeblogi pitäytyy kumminkin länsimaisessa luokituksessa, joten niputan punaiset ja mustat yhteen kiinalaiseksi mustaksi teeksi). Myyjän sivulla on erinomainen kuvaus teen taustoista ja valmistuksesta, joten keskityn tässä nyt vain omiin havaintoihini. Teelehdet ovat pakattu tiivisti yhteen ja muistuttavat kaarnanpalasta. Tuoksu on mieto ja orgaaninen, tulee mieleen maakellari. Toisaalta tuoksussa on myös selvä makea ja pehmeä sivuvivahde. Ottaen huomioon lehtien tumman värin, niin itse juoma on yllättävän vaalean väristä. Tämä on ennen kaikkea kontrastien tee: tummista lehdistä tulee vaaleata teetä, jossa on puolestaan yllättävän paksu suutuntuma – itse asiassa niin paksu, että se tuntuu jo rasvaiselta. Maku on pehmeä ja mielenkiintoinen sekoitus maasävyjä ja hedelmäistä makeutta ja on samalla yllättävän kevytrunkoinen raskaaseen suutuntumaan verrattuna. Lehdistä saa helposti useita haudutuksia. Qian Liang on ensimmäinen maistamani iäetty tee (myyjä arvioi lehtien iäksi 5-10 vuotta) ja maku poikkeaa muista teelaaduista niin paljon, että en oikein tiedä miten tähän tulisi suhtautua – ehdottomasti mielenkiintoinen, mutta samalla aika erikoinen ja haastava. Mielestäni Qian Liang Hei Cha sopii teeharrastajille, jotka etsivät uusia makuelämyksiä. Tai ehkä voisi lainata Jadepisaran omaa kohderyhmämääritelmää: suosittelemme erityisesti ennakkoluulottomille teen ystäville!
Pisteet: 70/100 Hinta-laatu 3/5
Teeblogi says: The Finnish tea vendor Jadepisara continues to offer exciting and different Chinese teas – a recent addition to their selection is Qian Liang Hei Cha from Hunan province. This is the blog’s first proper black tea according to the Chinese classification system (keemuns and yunnans are classified in China as red tea but Teeblogi follows the western system so I’ve put black and red teas together as Chinese black tea). The leaves are packed tightly together and look like a piece of bark. The aroma is mild and earthy – reminds me of a root cellar. There are also some sweet notes. Considering the dark colour of the leaves the liquid is surprisingly light coloured. To me this is a tea of surprising contrasts; the dark leaves yield surprisingly light coloured tea which, in turn, has a surprisingly thick mouth feel – actually so thick it feels oily. The taste is soft and an interesting mixture of earthy notes and fruitlike sweetness and in another contrast surprisingly light bodied compared to the thick mouth feel. The leaves can be easily re-steeped several times. Qian Liang is the first aged tea (the vendor estimates its age to be 5-10 years) I’ve tasted and so unlike other teas that I must admit I find it a bit confusing – yes, definitely interesting but at the same time also quite challenging. Qian Liang is recommended for people looking for new and different tea experiences.
Score 70/100 Value for money 3/5
PS. The seller’s webpage is in Finnish only but they speak English and deliver globally – send an email to matti (at) jadepisara (dot) fi if you are interested in buying
China Oolong – Se Chung (Upton Tea Imports)
Upton Tea Imports: “A top grade of this lesser known style of China Oolong. Slightly green, with a woody aroma and flavor. A style served in Hong Kong Chinese restaurants”, $1/12g, $4.90/100g, $8.82/200g ($44.10/kg)
Teeblogi: Blogissa on ollut vähän taukoa kun olen ollut matkoilla, mutta nyt homma jatkuu ihan uudella kategorialla: vuorossa on nimittäin ensimmäinen kiinalainen oolong. Se Chung on oikein mukava tuttavuus monella tasolla – alkaen suurikokoisista lehdistä (kannattaa katsoa tarkemmin haudutettuja lehtiä kun ne ovat avautuneet täyteen kokoonsa), joiden hienon paahteisesta tuoksusta tulee mieleen puu. Suosittelen käyttämään normaalia enemmän lehtiä, jotta teen maku tulee kunnolla esiin – 2 tlk per kuppi on sopiva (lusikka ei itse asiassa ole paras väline teen mittaamiseen, koska riippuen lehtien koosta lusikkaan mahtuva teen määrä vaihtelee – rikottuja tai pienikokoisia lehtiä mahtuu lusikkaan paljon enemmän kuin suurikokoisia. Tämän takia tosiharrastajat käyttävät vaakaa teen mittaamiseen, jolloin lehtien määrä per kuppi on aina vakio). Juomassa on haaleasta väristään yllättävän voimakas puumainen tuoksu. Myös maku on täyteläinen ja hieno sekoitus paahteisuutta, puumaisuutta ja pehmeyttä. En huomannut suurta eroa haudutusten välillä, mutta lehdistä tulee helposti ainakin kolme haudutusta. Se Chung on helposti lähestyttävä oolong ja sopii hyvin ruuan kanssa nautittavaksi, mutta on mainiota myös sellaisenaan.
Pisteet 77/100 Hinta-laatu 3/5
Teeblogi says: I’ve been away recently so blogging has been bit sporadic lately but now I’m back and with a new category: Chinese oolong! Se Chung is a nice oolong on many levels, starting with the leaves that are large (it’s worth having a closer look on the infused leaves to see them in their fully opened splendour) with a toasty and woody aroma. I recommend using more leaves than normal to get a flavoursome brew – 2 tsp per cup is good (actually a spoon is not the best instrument to measure tea due to the fact that depending on the size of the leaves the amount that fits in a spoon varies – there will be more broken or small leaves in a spoon than larger ones. This is the reason purists like to measure the leaves with scales – it allows you have always the same amount of leaves per cup). The tea has a surprisingly full-bodied aroma and taste compared to the pale colour. The taste is a nice mixture of woody and toasty notes while being very smooth at the same time. I didn’t notice big difference between the infusions but the leaves give you easily at least three infusions. Se Chung is an easily approachable oolong that goes nicely with food but it also a delight on its own.
Score 77/100 Value for money 3/5
Keemun – Qimen Hao Ya B (Jadepisara)
Jadepisara: “Qimen Hao Ya B on korkeimman Hao Ya laatuluokan alempi versio. Se tuotetaan samalla tapaa kuin Hao Ya A, mutta käytetyt lehdet ovat hieman suurempia”, 1.50€/10g, 7.50€/50g…(150€/kg)
Teeblogi: Keemunit ovat olleet paitsi yllättävän monipuolinen ja vaihteleva teelaatu niin myös selvimmän hinta-laatu korrelaation omaava ryhmä. Toisin kuin vaikka Assamien kohdalla, jossa halvimmat laadut ovat olleet mielestäni parhaita, niin Keemuneissa hinta seuraa selvästi laatua, eikä Hao Ya B tee poikkeusta. Se on blogin tähän mennessä kallein tee, mutta myös erittäin laadukas ja vaikka kilohinta voi tuntua kovalta, tulee valmiin juoman litrahinnaksi silti alle euro. Mustissa lankamaisissa lehdissä on mieto tuoksu, joka herää henkiin kun lehdet laitetaan lämmitetyn teekannun pohjalle ja tuloksena on voimakkaan viinimäinen tuoksu. Sama viinimäinen, makea ja hedelmäinen tuoksu on havaittavissa myös itse teessä. Maku on täyteläinen, erittäin nyanssinen – erilaiset viinimäiset ja hedelmäiset makuvivahteet tanssivat suussa antaen vaihtelevan ja oikein miellyttävän makuelämyksen. Hao Ya B on yksi moniulotteisempia teelaatuja, jota olen koskaan maistanut ja muistuttaa siinäkin mielessä korkealuokkaista viiniä. Tämä on ehdottomasti maistelutee, johon kannattaa uhrata aikaa ja keskittymistä. Suosittelen lämpimästi!
Pisteet 85/100 Hinta-laatu 3/5
Teeblogi says: Keemuns have not only been a surprisingly varied teagroup but also the one that has the clearest price-quality correlation. Unlike Assams, for example, where I found the cheaper ones better in Keemuns you seem get what you pay and Hao Ya B is no exception. The most expensive tea in this blog so far is also a very high quality offering and although the price may seem steep the readymade tea still costs less than one euro per litre. The black needlelike leaves have a faint aroma that comes alive when put into a warmed teapot resulting in a strong winey aroma. The same winey, sweet and fruity aroma is also present in the liquid itself. The taste is full-bodied and diverse with various winey and fruity taste notes dancing in the mouth giving a very pleasant experience. Hao Ya B is one of the most multi-dimensional teas I’ve ever tasted and reminds in that way of a high quality wine. This is definitely a sipping tea, worth concentration and attention. Recommended warmly!
Score 85/100 Value for money 3/5
CTC Fine Assam (Upton Tea Imports)
Upton Tea Imports: “This fine C.T.C. (Crush-Tear-Curl) style of tea infuses quickly. One minute of steeping produces a hearty cup of flavorful tea”, $1/15g, $4.20/125g…$27.40/kg
Teeblogi: Täysin koneellisesti tuotettu CTC-tee on irtoteemaailman köyhä sukulainen – teekirjat puhuvat niistä vähemmän imartelevasti ja useimmat ns. paremmat teekaupat eivät pidä niitä valikoimissa ollenkaan. Poikkeuksen muodostaa Upton ja ostin tämän teen lähinnä lukuisten positiivisten asiakaskommenttien perusteella ja hyvä niin, sillä se oli todella miellyttävä yllätys. CTC-teetä käytetään paljon teepusseissa ja ne ovat suunniteltu antamaan väriä ja makua mahdollisimman nopeasti, joten tässä pätevät paljon lyhyemmät haudutusajat kuin normaalissa irtoteessä. Minun mielestäni puolitoista minuuttia antoi parhaan tuloksen – minuutti oli pikkuisen liian vähän ja kaksi minuuttia toi jo liikaa kitkeryyttä makuun. Mielenkiintoista tässä teessä on, että itsessään se ei ole kovin ihmeellistä, mutta kun lisää maitoa niin tuloksena loistavan täyteläinen, maltainen ja pehmeä juoma. Tämä ei mielestäni ole merkki heikkolaatuisesta teestä, joka “vaatii” maitoa ollakseen hyvää vaan kyseessä on teelaatu, joka on tarkoitettu maidon kanssa juotavaksi. Ennen kaikkea tässä eri Assameista koostuvassa sekoituksessa on paljon makua, joka ei ehkä ole kovin nyanssinen, mutta tasaisessa voimakkuudessaan erittäin miellyttävä. En tiedä sopiiko CTC-menetelmä erityisesti tälle teelle vai onko lehtiaines ollut alunperin korkealuokkaista ja se näkyy lopputuloksessa (teen nimestä päätellen veikkaisin jälkimmäistä), mutta käsitys, että CTC-tee on automaattisesti heikkolaatuista on selvästi väärä. CTC Fine Assam hakkaa pussiteet mennen tullen ja itse asiassa myös monta kokolehtistä irtoteelaatua. Suosittelen!
Pisteet 81/100 Hinta-laatu 4/5
Teeblogi says: Wholly machine produced CTC-tea is the poor relation of the loose leaf tea world – generally looked down upon and most fine tea shops don’t stock them at all. The exception is Upton and I bought this tea based on the numerous positive customer comments. And they’re all true because this is a really nice! CTC-leafs are used a lot in teabags and are designed to give colour and taste as quickly as possible so you the steeping times here are much shorter compered to whole leaf tea. I found out that one minute and a half gives the best results – one minute was slightly too little and two minutes was already pushing it as the tea started to get bitter. Interesting about this tea is that is nothing special by itself but when you add milk the result is a wonderfully full-bodied, malty and round cuppa. To me this is not a sign of inferior tea that “needs” milk to make it good but simply a tea that is meant to be taken with milk. All in all this Assam blend has a lot of taste – it might not be very multi-dimensional but it is very pleasant in its hearty strength. I don’t whether this type of tea is particularly suited to the CTC-process or the leaves were high quality in the first place and this shows in the end product (I suspect the latter given the name of tea) but the idea that CTC-tea is automatically of lesser quality is simply wrong. CTC Fine Assam beats easily any teabag and actually quite a few whole leaf teas as well. Recommended!
Score 81/100 Value for money 4/5
China Green – Yin Miao Cui (Upton Tea Imports)
Upton Tea Imports: “This Fujian green tea is composed of well-twisted young leaves and buds, which produce a lovely, light golden-jade infusion. The flavor is rich and very smooth, and the cup has a pleasant fragrance”, $1/12g, $7.40/100g ($74/kg)
Teeblogi: Taas Upton tee, josta en onnistunut löytämään mitään tietoa ja jota kukaan muu ei tunnu myyvän. Lisäksi Yin Miao Cui on vielä tällä hetkellä myyty loppuun Uptonilla, joten jos heille ei tule lisää, niin en tiedä mistä tätä teetä saa. Lehdet ovat harmaanvihreitä ja rullattu ohuiksi. Juoma on hyvin kalpean väristä ja siinä on mielenkiintoinen tuoksu, josta tuli mieleen keitetty pinaatti hienoisella makealla sivuvivahteella. Upton suosittelee 1+ teelusikkaa lehtiä per kuppi ja kolmen minuutin haudutusaikaa, jolloin myös teen maussa oli hallitsevana keitetty pinaatti. Minun mielestäni parhaat tulokset tulivat kahdella teelusikalla teelehtiä per kuppi ja neljän minuutin haudutuksella, jolloin maku syveni ja monipuolistui ja siihen tuli lisäksi myös pähkinämaisia vivahteita. Itse asiassa Yin Miao Cui kestää hyvin ylihauduttamista – unohdin lehdet kerrat hautumaan yli viideksi minuutiksi ja maku oli edelleen hyvä. Tämä on hyvin pehmeä ja pyöreä vihreä tee, josta puuttuu kirpakkuus lähes kokonaan.
Pisteet 69/100 Hinta-laatu 3/5
Teeblogi says: Another Upton tea I couldn’t find any info elsewhere and nobody else is selling. Also, Upton has currently sold out its stock so unless they get more this review will be for reference purpose only. The leaves have a greyish green colour. The liquid has a very pale colour and an interesting aroma that reminded me of boiled spinach or greens with slightly sweet undertones. Upton recommends 1+ tsp leaves per cup and 3 min steeping time, which produced tea that had the boiled spinach/greens as the main taste element. I think it’s better to use 2 tsp leaves and steep for 4 minutes which gives a deeper and more complex flavour and adds a lovely nuttiness to the overall picture. Actually Yin Miao Cui handles oversteeping quite well – I once forget the leaves for five plus minutes and the taste was still fine. All in all, this is a very soft and smooth tasting green tea with practically no astringency.
Score 69/100 Value for money 3/5
Keemun – Qimen Special (Jadepisara)
Jadepisara: “Tämä Qimen special-laatu koostuu huolellisesti rullatuista pienistä kokonaisista lehdistä ja satunnaisista silmuista”, 1 €/10 g, 5€/50g…(100€/kg)
Teeblogi: Joskus on mielenkiintoista vertailla saman teen eri laatuja keskenään. Verrattuna viime viikolla arvosteltuun Keemun First Gradeen on Qimen Special jo paljon mielenkiintoisempi ja vivahteikkaampi tee (Qimen on Keemunin moderni kirjoitusasu – vrt. esim Beijing/Peking). Lehdet ovat mustia, lankamaisia ja niissä on erittäin voimakas makea, kukkainen ja hedelmäinen tuoksu – itselleni tuli mieleen kirsikka. Teessä on samea väri, joka tuntuu olevan tyypillistä monille kiinalaisille mustille teelaaduille, kun taas esimerkiksi intialaiset ja ceylonilaiset teet ovat väriltään kirkkaita. Qimen Specialin maku on voimakas, hedelmäinen ja parempilaatuisten Keemunien tavoin myös jollain tavoin viinimäinen. Toisin kuten Keemun First Grade tämä ei ole ollenkaan savuisa, mutta ei myöskään makea hedelmäisyydestään huolimatta. Itse asiassa Specialissa on aika vahva kontrasti lehtien voimakkaan imelän tuoksun ja teen ei-makean maun välillä. Toisaalta tässä on myös hyvin vähän tanniineja, joten maku ei myöskään ole lainkaan kitkerä. Maussa on jotain kukkaista ja mieleen tulee myös tomaatti. Kaiken kaikkiaan Qimen Special on vivahteikas, monitasoinen ja tutustumisen arvoinen teelaatu. Suosittelen!
Pisteet 81/100 Hinta-laatu 3/5
Teeblogi says: It’s interesting to compare different grades of the same tea – compared to last week’s Keemun First Grade Qimen Special is a lot more interesting and complex tea (Qimen is the modern way of writing Keemun – like Beijing/Peking). The leaves are black. long and have a strong sweet, flowery and fruity aroma that reminded me of cherries. The liquid has a cloudy colour that seems to be typical of Chinese black teas, whereas Indian and Ceylon teas have clear colours. The taste is strong, fruity and like other high-quality Keemuns winey. Unlike First Grade this Keemun is not smokey at all and also not sweet despite its fruitiness – actually there is a fairly strong contrast between the strong sweet smell of the leaves and the unsweet taste of the tea. It is also low in tannins which means there is no bitterness. The taste has something quite floral in it and I also tasted tomatoes. All in all Qimen Special is a complex and interesting tea worth tasting. Recommended!
Score 81/100 Value for money 3/5
Kenya – Malaika Estate OP (Upton Tea Imports)
Upton Tea Imports: “This exceptional Kenya tea yields a well-balanced, smooth cup with medium strength. Pleasingly complex flavor lingers in the finish”, $1/15g, $6.60/125g…$43/kg
Teeblogi: Tästä teestä oli hankalaa löytää tietoa. Kukaan muu ei tunnu myyvän sitä paitsi Upton ja koska malaika tarkoittaa enkeliä swahiliksi niin googlaus toi esiin paljon poptähtiä ja lastenvaatteita, mutta hyvin vähän teetä. En tiedä oikeastaan mitään kenialaisesta teestä ja halusin jotain taustatukea kirjoittamiseen. Lopulta apu löytyi Uptonin asiakaskommenteista: Malaikan maku on tyypillinen korkealla kasvaneelle kenialaiselle teelle ja muistuttaa mm. toisen satokauden tai syksyn Darjeelingeja (kiitos Barry!). Tästä tuli hyvä lähtökohta Malaikan arvioinnille ja ajatuksille miten korkeus vaikuttaa teen makuun. Minusta tämän teen yleisominaisuus on hedelmäisyys – se alkaa jo kuivista lehdistä, joissa on selvä aprikoosin tuoksu. Samoin itse tee tuoksuu aprikoosille ja hieman sitruunalle. Maku on kevyt, sitruunainen ja raikas. Hedelmät ovat edelleen mukana – erotin rusinoita ja aprikooseja sitruunoiden lisäksi. Tässä on tosiaan jotain yhtäläisyyksiä Darjeelingiin, joka myös sijaitsee korkealla. Yhdistäviä tekijöitä ovat juuri hedelmäisyys ja tietty raikas keveys, jonka voisi hyvin kuvitella johtuvan vuoristoilmasta. Malaika sopii mainiosti iltapäiväteeksi sekä maidon kanssa että ilman.
Pisteet 76/100 Hinta-laatu 3/5
Teeblogi says: It’s difficult to find any information about this tea. Nobody seems to sell it apart from Upton and since malaika means “angel” in Swahili a quick Google search produced a lot of pop stars and children’s clothes but very little tea. I know practically nothing about Kenyan tea and wanted some background info before writing this review. In the end one of the Upton customer reviews proved helpful (thanks Barry!): Malaika tastes similar to other high grown Kenyans and reminds of 2nd flush/autumnal Darjeelings. This provided a useful entry point into this tea and made me think how altitude influences the taste. This is a very fruity tea – already the dry leaves have a distinct apricot smell and the liquid has apricot and citrus aromas. The taste is light, lemony and fresh. The fruits are still there – I tasted raisins and apricots in addition to lemons. Malaika really has some similarities to Darjeelings, which are also high grown teas: fruitiness and certain crisp freshness and lightness, which can be easily attributed to the high altitude air (well, it’s a beautiful thought if nothing else…). Malaika is an excellent afternoon tea both with and without milk.
Score 76/100 Value for money 3/5





















