Archive for July 2010
Uusin vempaimeni
Muistan kun näin muutama vuosi yhden kaverini käyttävän ajastinta teen valmistamisessa. En ollut ihan vakuuttunut laitteen tarpeellisuudesta niinkin yksinkertaisen asian kuin kupillisen teetä yhteydessä ja koko touhu tuntui jotenkin vähän liian tiukkapipoiselta ja ristiriitaiselta teehetken ydinluonteeseen nähden; toki teehen liittyy enemmän rentous kuin sekunteihin tuijottaminen. Nyt olen kuitenkin myös itse hankkinut ajastimen – mitä tapahtui? En käytä rannekelloa eikä minulla ole myöskään keittiössä kelloa ja nyt kun teevalikoimani käsittää monta eri laatua, jotka vaativat eri haudutusaikoja, niin huomasin tarvitsevani paremmin tavan mitata aikaa kuin satunnainen vilkaisu tietokoneen kelloon, joten hankin Prismasta noin viisi euroa maksavan keittiöajastimen. Nyt kun olen päässyt ennakkoluuloistani ajastimeni käytön suhteen niin olen todennut sen olevan loistava apu hyvän teen valmistamisessa. Tee ei ole sekuntipeliä – 10 sekunnin ylihaudutus ei ole katastrofi, mutta ajastimen tärkein ominaisuus on, että se kertoo totuuden. Aikaisemmin olen hauduttanut teetä mutu-asenteella elikkä olen arvioinut ajan kulumisen päässä – usein tehden samalla muita asioita, kuten vaikka voileipiä. Nyt “ajastinaikana” olen huomannut, että nämä arvioinnit menevät helposti metsään. Kun vanhalla tuntumalla tuntuu, että tee on varmaan jo hautunut viisi minuuttia, niin ajastin näyttää usein ehkä vain kolmea minuuttia, joten ajastimen avulla syntyy oikeasti parempaa teetä, koska se hautuu juuri sopivan ajan. Samoin ajastin on hyödyllinen kun kokeilee eri teelaaduille omaan makuun sopivia haudutusaikoja. En oikein ymmärrä, miksi ajastimen käyttö oli tämmöinen kynnyskysymys minulle teen valmistuksessa – esim riisin ja pastan kanssa otan aina aikaa, enkä ole koskaan nähnyt siinä mitään omituista. Joten vaikka elämä olisi muuten boheemia, kannattaa teetä valmistaessa pitää ainakin toinen silmä kellossa ja voin luvata, että tuloksena on nautinnollisempi teehetki.
Yunnan FOP Golden De Luxe (Nordqvist)
Nordqvist: “Yunnanin maakunta on maantieteellisen sijaintinsa ja ilmastonsa puolesta verrattavissa Assam-teehen ja sen kasvualueeseen. Siellä tuotetaan keskivahvaa mausteista teetä. Yunnan tee maistuu täyteläisen makealta, maanläheiseltä ja mehukkaalta. Yunnan teen maku säilyy pitkään suussa juonnin jälkeen. Tämä tee kuuluu ehdottomasti parhaisiin aamiais-teelaatuihin, jolloin kupilliseen voi lisätä tilkan maitoa”, hinta Stockmanilla 4.31 €/100g (43.10 €/kg)
Teeblogi: Blogi on tähän asti keskittynyt täysin netistä ostettavaan teehen, mutta koska elämää ja teetä löytyy netin ulkopuoleltakin, niin Norqvistin laatutietoisen teen ystävä-sarjaan kuuluva Yunnan FOP aloittaa uuden kategorian teeblogissa: kaupasta ostettu tee. 100 gramman pahvipakkauksissa myytävä Yunnania saa sarjan muiden laatujen ohella isoimmista marketeista (Stockmannilla tuntui olevan paras valikoima, Citymarketissa ja Prismassa taas vain pari laatua myynnissä, tosin ei Yunnania, mutta tämä takuulla vaihtelee myymälöittäin). Lehdissä on mieto savuinen ja tupakkamainen tuoksu. Yunnanit ovat helppoja haudutettavia – ne kestävät hyvin pitkiäkin haudutusaikoja tulematta kitkeriksi, itse haudutan Yunnaneita viisi minuuttia. Juoman väri on hienon kuparin ruskea ja tuoksu yllättävän kevyt. Maku on yunnanille tyypillisesti pehmeä, makea, tupakkamainen ja pidän myös Nordqvistin käyttämästä sanasta maanläheinen. Verrattuna Uptonin Yunnan GFOP:n mielestäni Nordqvist jää kyllä kakkoseksi – ei hullumpi, mutta siitä puuttuu luonnetta. Vaikka maku on melko täyteläinen, on Nordqvist kumminkin yunnaniksi pikkuisen pliisu, mutta ei tämä kumminkaan missään tapauksessa mikään huono tee ole ja ehkä hiukan laimeampi maku tekee Nordqvistista mainion aloittelijan Yunnanin. Kannattaa kokeilla sekä maidon kanssa että ilman. Itse olen kovasti ihastunut Yunnanien ainutlaatuiseen rehevään ja rotevaan makuun, joka ansaitsisi mielestäni tulla paremmin tunnetuksi.
Pisteet 76/100 Hinta-laatu 3/5
(N.B. This tea by the Finnish tea company Nordqvist is only available in supermarkets in Finland so no review in English – sorry!)
China Oolong – Se Chung (Upton Tea Imports)
Upton Tea Imports: “A top grade of this lesser known style of China Oolong. Slightly green, with a woody aroma and flavor. A style served in Hong Kong Chinese restaurants”, $1/12g, $4.90/100g, $8.82/200g ($44.10/kg)
Teeblogi: Blogissa on ollut vähän taukoa kun olen ollut matkoilla, mutta nyt homma jatkuu ihan uudella kategorialla: vuorossa on nimittäin ensimmäinen kiinalainen oolong. Se Chung on oikein mukava tuttavuus monella tasolla – alkaen suurikokoisista lehdistä (kannattaa katsoa tarkemmin haudutettuja lehtiä kun ne ovat avautuneet täyteen kokoonsa), joiden hienon paahteisesta tuoksusta tulee mieleen puu. Suosittelen käyttämään normaalia enemmän lehtiä, jotta teen maku tulee kunnolla esiin – 2 tlk per kuppi on sopiva (lusikka ei itse asiassa ole paras väline teen mittaamiseen, koska riippuen lehtien koosta lusikkaan mahtuva teen määrä vaihtelee – rikottuja tai pienikokoisia lehtiä mahtuu lusikkaan paljon enemmän kuin suurikokoisia. Tämän takia tosiharrastajat käyttävät vaakaa teen mittaamiseen, jolloin lehtien määrä per kuppi on aina vakio). Juomassa on haaleasta väristään yllättävän voimakas puumainen tuoksu. Myös maku on täyteläinen ja hieno sekoitus paahteisuutta, puumaisuutta ja pehmeyttä. En huomannut suurta eroa haudutusten välillä, mutta lehdistä tulee helposti ainakin kolme haudutusta. Se Chung on helposti lähestyttävä oolong ja sopii hyvin ruuan kanssa nautittavaksi, mutta on mainiota myös sellaisenaan.
Pisteet 77/100 Hinta-laatu 3/5
Teeblogi says: I’ve been away recently so blogging has been bit sporadic lately but now I’m back and with a new category: Chinese oolong! Se Chung is a nice oolong on many levels, starting with the leaves that are large (it’s worth having a closer look on the infused leaves to see them in their fully opened splendour) with a toasty and woody aroma. I recommend using more leaves than normal to get a flavoursome brew – 2 tsp per cup is good (actually a spoon is not the best instrument to measure tea due to the fact that depending on the size of the leaves the amount that fits in a spoon varies – there will be more broken or small leaves in a spoon than larger ones. This is the reason purists like to measure the leaves with scales – it allows you have always the same amount of leaves per cup). The tea has a surprisingly full-bodied aroma and taste compared to the pale colour. The taste is a nice mixture of woody and toasty notes while being very smooth at the same time. I didn’t notice big difference between the infusions but the leaves give you easily at least three infusions. Se Chung is an easily approachable oolong that goes nicely with food but it also a delight on its own.
Score 77/100 Value for money 3/5






